Comiket day 2 + Osaki

Maanantaiaamuna heräsin tosiaan jännittävään havaintoon, että mahaa kurni aika lailla – tajusin viime ruokailukerrasta olevan kevyet 24 tuntia. Noooh ei meillä niin tarkkaa... Sain Maijan revittyä ylös joskus yhteentoista mennessä, ja suuntasimme siitä jälleen Comiketia kohden pienen Famima-visiitin jälkeen. Big Sightilla olimme luvanneet treffata Valtterin, joka oli jo aamusta saapunut paikalle jonottelemaan "pienen" ihmisjoukon kera. Kuulemma meno on tämän vuoden talvi-Comiketissa ollut tavanomaista kreisimpää, eli porukkaa on vähän turhankin kanssa. Vähemmästäkin pistää kyllä pohtimaan, että mistä tätä jengiä oikeasti riittää? Maijan mukaan Comiketissa vierailee päivittäin noin 200 000 kävijää, eli mistään Jyväskylän Animeconista mallia 2004 ei ihan ole kyse.

Ihan ensimmäiseksi kävimme Valtterin kanssa tankkaamassa aamiaista/välipalaa, eli Famimasta ostamamme eväät. Ihan samanlainen conihengausfiilis touhusta kieltämättä jäi (hyvässä mielessä siis) vaikka jengiä on joka puolella ihan hulluna. Syöminkien jälkeen päätimme tarkastaa animaatiostudioiden viralliset pöydät, joita edellispäivänä emme onnistuneet paikantamaan lainkaan. Aika seikkailun takana se oli nytkin, sillä industry bootheille piti kiertää ihan älytön reitti ulkokautta. Hattua täytyy kyllä nostaa organisoijille, sillä erilaisten karsinoiden yms avulla jonotukset ja reitit itsessään ovat ihan selkeitä; vaikka ihmistukoksia välillä väistämättä syntyy noin isojen massojen kanssa, kaikki sujui silti ihan jouhevasti muutamia perustönimisiä lukuunottamatta. Industry boothien alue oli sekin luokkaa koko Messukeskus (niinkuin kaikki muutkin yksittäiset hallit, joita tosiaan löytyy ns. muutama Big Sightilla), ja pienen pyörimisen jälkeen löysimme etsimämme. Siitä, mitä mukaan saattoi tai ei saattanut tarttua, ei sitten puhuta kuin pimeillä kujilla ja keskiyön jälkeen.

Industry bootheilta paettuamme tsekkasimme vielä muutamia pöytiä ja itkimme elämääkin söpömpiä pieniä cosplayaajia (yhyy minikokoinen Clear yhyy), mutta etenkin Maijan kisakunto alkoi pettää ennen aikojaan. Rinkai-linella siis takaisin Shinagawaan (tällä kertaa matkaan meni vähemmän kuin se 45 min per kaksi pysäkinväliä!!) ja kevyt päivälepo, joka taisi venähtää noin tunnin päikkäreiksi. Koska kunnon ruokailu on aina päivän polttava sana, päätimme lähteä tutustumaan yhteen Shinagawan asemalta hostellille tullessa bongaamistamme ramen-paikoista, ja tämän jälkeen käväistä yhden pysäkin päässä Osakissa koluamassa lähimpää Daisoa. Kumpikaan ei nimittäin muistanut ottaa mukaan Suomesta pyyhettä, joka on ehkä ihan kätevä väline suihkussa käydessä. (Hostellilta sai näitä kyllä vuokrattua 200 jenin hintaan, mutta jos uuden saa Daisosta samaan hintaan, on se ihan hyvä investointi tulevia hostelleja varten.)

 

Löytämämme ramen-paikat (joita oli vierekkäin varmaan tsiljoona) operoivat sillä perinteisellä sosiaalivammaisuusperiaatteella, eli raflan ulkopuolella syötät automaattiin tarvittavan rahasumman (tässä tapauksessa 880 jeniä per naama Kuromiso-ramenista) ja saat lippulappusen, jonka annat tarjoilijalle. Perse penkkiin ja kymmenisen minsan päästä tarjoilija kiikuttaa sinulle annoksesi. Lämmin ramen-keitto toimikin hyvin kipeälle kurkulle, jota paikallisten ilmastointilaitteet taas vaihteeksi kiusaavat ihan olan takaa (satan666 koin tän jo vuosi sitten kesällä, yhtä perseestä on edelleen). Mietittiin myös, että pitäisikö kokeilla jossain vaiheessa myös vierestä löytyvää gorilla-teemaista currypaikkaa...

Ramenin jälkeen tosiaan hyppäsimme Yamanote-linen kautta Osakiin, joka oli hämmentävän kuollut noin kahdeksan aikaan illalla. Monet liikkeet menevätkin tuohon aikaan kiinni, mikä tietty selittää osaltaan paljon. Daisosta tarttui tuttuun tapaan pyyhkeiden lisäksi mukaan vähän kaikenlaista, sillä 105 jenin kertahintaan huomaa tarvitsensa aina vaikka mitä. Tällaisiin välttämättömiin investointeihin lukeutuvat mm. kosteuspyyhkeet, valotikut, uusi kulmakynä... Maija löysi myös viereisestä ruokakaupasta ihan ältsin makeeta Aku-maitoteetä. Mitään kovin ihmeellisempää seikkailua Osakissa ei saatu aikaiseksi, sillä paikalla ei tosiaan ollut mm. ketään. Ihme aavekaupunkeja jotkut näistä kaupunginosista välillä...

bongaa useampi nolo kurobas-viittaus näistä kuvista

Takaisin hostellille siis, niistämisrumba vauhtiin ja nukkumaan siinä klo 11 paikkeilla. Tänään on uudenvuoden aatto, ja suunnitelmissa on jos jonkinlaista sählinkiä (mukaanluettuna visiitti Nakano Broadwaylle ja lyhyt ekskursio Koenjin vanhoille kulmille), eli stay tuned.

Back in Tokyo y'all

Katin Barcelona-reissun välissä olen ehtinyt itse vielä kertaalleen Englantiin reissulle, josta voisin kirjoitella jotain aikanaan; ajankohtaisempaa tällä hetkellä on kuitenkin uuden vuoden vaihteeseen sijoittunut Japaninmatkani, joka käynnistyi 28.12.2013 lauantaina. Reissuun lähdin tällä kertaa Maijan kanssa, ja ajattelin päivitellä pikaisesti odotellessani kyseisen belugan heräämistä. 

Tokiossa ollaan siis oltu hieman alle 24 tuntia. Itse matkustus oli suhteellisen luksusta edelliskerran Moskovanseikkailuun verrattuna, sillä nappasimme tosiaan alennushintaiset Finnairin suorat lennot jo aiemmin syksyllä. Saavuimmekin sunnuntain puolella kello 10 paikallista aikaa Naritan kentälle, josta N'EX heitti meidät kätevästi suoraan Shinagawan asemalle. Majailemme ensimmäisenä siis Shinagawassa, jossa matka jatkuu 2.1. uuteen hostelliin 5.1. asti. 5.1. jatkamme matkaa Osakaan, josta palaamme takaisin Tokioon 8.1. ja siitä edelleen Suomeen 10.1. Parin viikon reissu on siis kyseessä viimekertaisen, kolmen ja puolen viikon Tokionretriitin sijaan.

Alun alkaen meidän oli tarkoitus lähteä Osakaan heti uuden vuoden jälkeen, mutta kohtalon koura puuttui peliin ja läiskäsi Artpop-levylafkan eventin 4.1.; koska mukana on mm. kaksi neljäsosaa edesmenneen Metronome-bändin jäsenistä (ja itselleni ihan älyttömän tärkeä kyseisen bändin basisti Riu), menivät suunnitelmat kerrasta uusiksi käytännössä kaksi viikkoa ennen lähtöä. Onneksi uuden hostellin buukkaus ei tuottanut liikaa ongelmia, ja Osakassakin saimme siirrettyä päivämääriä ilman ongelmia.

Noin muuten tämän reissun fokus on vaatteiden ja yleisen jumituksen sijaan ihan puhtaassa nörtteilyssä: eilen alkanut talvi-Comiket eli maailman suurimman doujinshi-tapahtuman talviversio oli vahvasti näköpiirissä päivämääriä buukatessa. Hurahdin itse pariin sarjaan syksymmällä, joten tullaan varmaan kuluttamaan seuraavat muutama päivä sarjakuvien ja oheiskrääsän perässä. Toki itse uusi vuosi on sinänsä näkemisen arvoinen juhlapyhä, sillä se on japanilaisille talven kohokohta. Jäämme odottamaan jännityksellä.

Eilisestä sen verran, että saavuttuamme hostellille heitimme vessassa hieman ehostusta naamaan 10 tunnin lentomatkan päätteeksi, ja suuntasimme siitä suoraan Rinkai-linen lähimmälle asemalle (noin 10 min kävelymatkan päässä). Tästä pari pysäkinväliä ja olimmekin jo Odaiban puolella, jossa sijaitsee siis Comiketin sisäänsä imaiseva Big Sight -messukeskus. Nämä kokoluokat ovat kyllä sellaisia, että leuka loksahtaa alas vaikkei takaraivossa painaisikaan flunssa ja armoton univaje; vaikka kello oli saapuessamme noin puoli kaksi iltapäivällä (Comiket aukeaa kymmeneltä aamulla ja jonotus on sen mukaista), oli ihmisiä aivan _järjettömästi_ joka paikassa. Big Sightille löysikin perille helposti vain ihmisvanoja seuraamalla, eksyminen on aika lailla mahdotonta.

Perillä etsimme ensi töiksemme käsiin Tanacan, yhden omista lemppareistani mitä tulee fanisarjakuvien piirtäjiin. Kippasin hänelle kaverini antaman fanikirjeen ja pakenin paikalta, koska kuumotuslevelit korkealla jne. Moni taiteilijoista olikin tuohon mennessä ehtinyt jo myydä suurimman osan tavaroistaan, joten Tanacan albumeita pitää metsästää myöhemmin eri liikkeistä. Tästä huolimatta halpojen hintojen (300-700 jeniä kpl) ansiosta mukaan tarttui ihan liian paljon doukkareita ottaen huomioon sen, että itse Tokiossa oli tähän mennessä ehditty viettää hädintuskin viisi tuntia. NO MUT HEI. Tän takia tänne on tultu jne. Sitä paitsi löysin vielä yhden toisen lempitaiteilijani pöydästä töitä, ja koomisia hetkiä koettiin tämän (jos kyseessä oli siis taitelija itse, en tajunnut kysyä) kysyessä ikääni – suuri osa sarjakuvista on K18, ja hämmentyneenä totesin olevani 26.... vuolaitten anteeksipyyntöjen saattelemana sainkin siis sarjakuvani, vaikka totesin että joo ei kuule haittaa yhtään jos luullaan alle 18-vuotiaaksi vielä tämän ikäisenä :D

Koska olen itse sairastanut suht sitkeää flunssaa joulusta asti, riitti pari tuntia Comiketiä eiliseltä ja suuntasimme takaisin Shinagawaan. Tämä tietysti oli helpommin sanottu kuin tehty, koska jengin määrä oli edelleen aika päätähuimaava. Kahden pysäkin väliseen matkaan menikin noin 45 minuuttia, ja sillisalaatissa jonottelu sai ihan uusia mittasuhteita Tokion mittakaavassa. Perillä otimme suosiolla päiväunet univajauksen vuoksi, tarkoituksenamme herätä seiskan maissa lähteäksemme Maijan kaverin Niinan synttäririentoihin Shinjukuun. Herätessämme totesin olevan fiksumpaa jos nukun kerralla flunssaani ja univelkaani pois ja jatkoin unia Maijan lähtiessä dokaamaan nomihoudaihin. Kahdentoista maissa Maija kömpikin takaisin hostellille ja hampaiden pesun yms aktiviteetin jälkeen nukuin vielä uudet kuusi tuntia, eli 13-14 h sain palamaan pelkästään palautumiseen. Varjopuolena toki se, että heräsin joskus puoli seiskalta... nooh kerrankos sitä

Barcelona Day #5, 6 & 7

Viimeiset päivät meni lähinnä rannalla löhöillen ja shoppaillen. Oltiin varattu ajat Kidz & Ink tatskaliikkeestä, että saataisiin omanlaiset matkamuistot tältä reissulta. Mulla ei ole oikeastaan pahemmin mitään kirjoteltavaa, kun päätettiin skipata akvaarioreissu tatskareissun takia. Kierreltiin siis vain ympäri katuja, ilman mitään päämäärää, joka oli minulle oikein rentouttavaa lomailua~ Päivä 5 meni lähinnä rannalla maaten, 6 tatuointien ottamisessa ja 7:nä päivänä lähdettiin aikaiseen aamulla kentälle.

Barcasta löytyi paljon tällaisia suloisia kauppoja, joissa oisin voinut pyöriä ikuisuuden ja ostaa kaiken! Jos vielä joskus saan aikaiseksi avata oman liikkeen, haen ehdottomasti inspiraatiota tästä yllä olevasta putiikista~

Lomakohteena Barceloona on mukava ja mielenkiintoinen kaikkine nähtävyyksineen. Harmiksemme ei päästy tarkastamaan Ibizan menoa, vaikka sekin oli suunnitelmissa, mutta ehkä joskus toiste sitten. Haluan kyllä Espanjaan uudestaan, mutta vähän eri paikkaan~

Barcelona Day #4

Anteeksi todella paljon tästä suuresta päivitysvälistä! Onneksi on paljon kuvia, että voi yrittää muistella mitä milloinkin tapahtui, heh~

Matka Park Güelliin oli itseasiassa aika mielenkiintoinen. Jäimme pois Vallcarcan asemalla ja lähdimme kipuamaan korkeaa mäkeä ylös. Onneksi muutamista kohdista löytyi liukuportaat, koska matka oli oikeasti pitkä ja mäki jyrkkä! Kuvasta on kyllä tosi vaikea havannoillistaa yhtään mitään, mutta korkealla oltiin!

Puiston reunoilla kasvoi paljon kaktuksia, ja jokaiseen lehteen oli kaiverrettu pieniä viestejä "K & A forever" -tyyliin. Olisin halunnut itsekin kaivertaa jotain, mutta yhtäkään tyhjää lehteä ei löytynyt.

En tajunnut itse ottaa kuvaa tästä kartasta, joten nappasin kuvan taas googlesta. Tästäkään ei oikeasti näe miten iso se puisto oli, mutta kierrettiin melkeempä kokonaan läpi koko puisto. Kukkulalta näki, miten korkeella oltiin ja oli todella upeeta nähdä, miten paljon ja tiheeseen asuttua aluetta kaikki tuolla on.

Paikkahan oli tietenkin täynnä turisteja ja katukaupittelijoita, jotka yrittivät myydä pientä krääsää ja vettä nääntyville ihmisille. Kun vihdoinkin päästiin tälle kuuluisalle terassi-aukealle, oli näkymät aivan upeat. Ihmisiä tietty riitti joka nurkkaan koko paikassa, ja aurinko porotti taivaan täydeltä, mutta ei annettu sen haitata. Oli jotenkin todella absurdia nähdä tämä kaikki, kun aikaisemmin niitä on vain tuijottanut taidehistoriakirjoista ja wikipediasta. Gaudin mosaiikkityöt olivat henkeäsalpaavan upeita ja olisi ollut ihanaa napata siitä pala kotiin.

Menimme tietty myös katsomaan "el drac"in eli salamanteripatsaan, johon oli aivan sairas tunku ja kuvien ottamisessa piti olla todella nopea, jos jotain halusi saada.

Puistokierroksen jälkeen oltiin taas nälkäisiä ja väsyneitä, ja todettiin että se perus hotellin kautta syömään -tekniikka voisi sopia täydellisesti tällekin päivälle.

Barcelona Day #3

Pyydän ihan aluksi anteeksi bloggaamisen satunnaista loppumista. Mun piti yrittää saada viimesellä duuniviikolla kirjotettua, mutta en sit saanu aikaseksi ja kotona mulla ei ole konetta. Nyt täällä poikaystävän luona ajattelin ottaa niskasta kiinni ja kirjottaa, kun vielä kerkiän!

'Veri' -vettä oli aina yhtä hauska ostaa.

Kolmannen päivän tarkoituksena oli lähteä katsomaan upeaa Sagrada Família:a Barceloonan keskustaan. Roomalais-katolinen kirkko on Antoni Gaudín suunnittelema ja koska olen joutunut opiskelemaan tätä taidehistoriassa, ja kirjoittamaan siitä monen sivun esseen, olihan se pakko päästä sitten todistamaan ihan omin silmin vielä. Ja eihän sitä voi sanoin kuvailla, miten upea ja iso se on. On hassua ajatella, että sitä alettiin rakentaa v. 1882, eikä se ole vieläkään valmis. Ajatella että joku omistautuu työlleen niin täysin, että suunnittelee sitä 40 vuotta ja asuu vielä rakennuksessa, erakkona, viimeiset 16 elinvuottaan.

Kuvia oli puhelimella aivan mahdoton ottaa, koska ensinnäkin aurinko paistoi aivan suoraan silmään ja puhelimen ruudusta ei nähnyt yhtään mitään, mitä otti. Toisekseen, ihmisiä oli _niin sairaan paljon, että mihinkään ei mahtunut ottamaan kuvia. Oltais tietenkin haluttu mennä sisälle asti ihailemaan, mutta me 2 perus turrea ei löydetty edes lipunmyyjää, ja kun kysyttiin kassalta lippujen hintoja, hipoi ne lähemmäs 20€ per naama joten annettiin vain olla. Jäätiin ihastelemaan tuliaiskrääsäkauppaa ja napsin sieltä muutaman kuvan muistoksi.

Ostettiin muutamat tuliaiset kaupasta ja lähdettiin kiertämään kirkko vielä ympäri ja samalla etsimään Güellin puistoa, jonka oletettiin olevan lähellä Sagradaa. Missään ei siis ollut wifiä, että olisin voinut tarkastaa asian ja pyörittiin jonkun aikaa ympyrää ihmetellen, mihin iso puisto voi semmoisella alueella kadota. Itsehän suunnistin tässä vaiheessa muistelemalla, mitä olin joskus 5 vuotta sitten esseepaperiini kirjoittanut, eli oltiin "tavallaan" lähellä, mutta ei sitten kuitenkaan. Jos oltaisi oltu takaisin hotellilla, olisimme olleet lähellä Park Güellia. Sehän me saatiin selville vasta illalla.

Siinä kauheassa kuumuudessa, poseeraamisessa ja kuvien räpsimisessä tuli arjen sankareille tietenkin nälkä. Satuin ihan vahingossa bongaamaan KFC:n ja voi sitä riemun määrää, kun kolmesta ruokapaheesta oli kaksi vielä käyttämättä! Käytiin sitten hakemassa paikallinen chicken bucket (hintaa en kyllä muista enää) ja istuttiin nauttimaan tuota Amerikkalaisten rasva-kaloripommi lahjaa. Ja olihan se ihan sairaan hyvää, en väitä vastaan. Mutta ei tuolla joka päivä pystyisi syömään. 

Koska meillä oli vielä puolet päivästä jäljellä, jouduin vuorostani suostumaan Antin toiveeseen, ja lähdettiin etsimään Camp Nou:ta, FC Barcelonan kotikenttänä toimivaa jalkapallostadionia. Me siis reippaina ihmisinä lähdimme kartan kanssa etsimään, ja taidettiin pari pysäkkiä mennä metrollakin. Oikealle asemalle päästessämme, ja ulos tullessamme rupesimme todella miettimään, olemmeko oikeassa paikassa? Paikka oli suoraan sanottuna niin ghetto, että ihan pelotti seistä siellä. Lähdettiin sitten karttaa hiukan vilkuillen etsimään, ja itsehän olisin ollut valmis kääntymään takaisin, koska jalkapallo ei kuulu lempiasioihin tällä planeetalla, saatika +36'c asteisessa lämmössä ympäriinsä harhailu. Lyhkäsien jalkojeni takia on todella puuduttavaa juosta Antin perässä, ja kiukuttelinkin koko matkan stadionille asti. Olihan se iso rakennus ja päästiin taas pettymään, koska kierros sisälle olisi maksanut 30€. Tultiin siis aivan turhaan, koska kaikki pelipaidat ja muut härpäkkeet maksoi maltaita, ja mitään en sieltä olisi ikinä ostanut. Antti nyt oli tietty innoissaan, suurena jalkapallofanina ja en tuomitse, en tuomitse. Tottakai oli kivaa nähdä toinen viihtymässä semmoisessa ympäristössä, mistä tykkää todella paljon. Pistän kaiken vihan ja kiukun kuumuuden ja väsymyksen piikkiin. En ole hyvä handlaamaan semmosia (t: Japani).

Olin aikaisemmin puhunut äitini kanssa, että isä tykkää Messistä ja saattaisi olla mielissään jostain Messi-aiheistesta tuliaisesta. Itse en syttynyt yhtään näille virallisille pelipaidoille (värit hrrrgh ja hinta tupla hrrrrgh) ja onneksi ei ostettu edes katumarketista feikkiä (joka sekin olisi maksanut 30€), koska ei isä olisi kuulemma tuollaista edes pitänyt. Ja taas säästettiin rahaa! Kyllä hinnoista näki, miten Espanjalla menee näin taloudellisesti.

Nytkun minä olin saanut kärsiä pari tuntia, oli taas Antin vuoro kärsiä. Oltiinhan säästetty iso summa rahaa ihastelemalla kohteita ulkopuolelta, joten mikäs sen mukavempaa kuin tuhlata ne shoppaamalla isossa ostoskeskuksessa!! Primark oli toinen asia, minkä olin päättänyt jo ennen matkaa löytäväni. Englannissa asuessani en varmaan missään muualla pyörinytkään, kuin siellä! Ja jos nyt on tilaisuus päästä muistelemaan menneitä, niin HELL YEAH?! Itku pitkästä ilosta, sillä edessä oli varmaan 10km kävelemistä ja jos viha-kärsimyskäyräni ei osottanut jo yli, niin viimeistään nyt se pyöri ympyrää. Olin valmis hakkaamaan vastaantulijoita, koska käveleminen tässä vaiheessa vitutti aivan suunnattomasti. Plus se epätieto missä koko paikka edes pitäisi olla. Tiedettiin vain, että jossain ostoskeskuksessa sen pitäisi olla ja meidän karttahan ei nyt semmoisia tietenkään kertonut.

Se pitkä suora meni aikamoisin siihen, että pysähdyttiin jokaisen isolta ostoskeskuksela näyttävän rakennuksen eteen, ja kurkattiin sisälle näkyykö siellä Primarkia. Oikeasti ikuisuuden jälkeen päästiin Diagonal Mar nimisen ostoskeskuksen eteen ja oltiin jo päätetty, että tämä on viimeinen talo johon mennään, koska molemmat teki jo hidasta kuolemaa tässä vaiheessa. Kuinkas ollakaan sitten, sieltähän se rakas Primark löytyikin! Menin lähinnä juoksuaskeleita kohti määränpäätäni, kunnes eteeni ilmestyikin lasiovet ja tie ulos koko ostoskeskuksesta. Tämä oli se hetki, kun olin valmis tirauttamaan pari tuskan kyynelettä koska universumilla oli selvästi jotain minua vastaan ja kaiken hyvän eteen oli selvästi kärsittävä x200. Onneksi tajuttiin katsoa keskuksen karttaa ja se kertoi, että koko Primark on jossain ihan toisessa rakennuksessa ja onneksi siinä oli kävelyohjeet sinne vielä. En olisi itse sinne ikinä löytänyt ilman sitä karttaa. Niin omituisesti sekin oli taas tehty. Primarkissa sekosin sitten ihan täysin ja sen 50€ mitä siltä päivältä olin säästänyt, pistin sinne sitten haisemaan. Mitään en kadu, paitsi niitä ihania buutseja jotka lopulta olivat liian pienet ja menivätkin pikkusiskolle paremmin.

Musta tuntuu että poikaystäväni ei usko julkisilla liikkumiseen, tai sitten se halus tahalleen ulkoiluttaa mua ja on varmaan sadistikin siihen päälle, koska valehtelematta meillä meni puoltoistatuntia vaan siihen, että käveltiin takasin hotellille sieltä. Kaikki tosiaan on kävelymatkan päässä, JOS ON HULLU JA HALUAA KÄVELLÄ. Hotellille oli pakko jäädä makamaan hetkeksi, koska mun jalat ei olisi enää kantanut mua metriäkään eteenpäin. Jos olisi ollut kylpyamme, olisin mennyt sinne makaamaan. Oltiin aikaisemmin sovittu, että jonain iltana laittaudutaan oikein näteiksi (Antti myös) ja mentäisiin syömään johonkin hienoon paikkaan ja etsimään se hauska pilapiirtäjä, jotta saataisiin hauska muisto tältä reissulta. Hauskaa pilapiirtäjää ei löydetty enää, mutta hyvä ravintola kyllä.

 Meidän yhteinen harrastus on syöminen. Joka on tietty aivan parasta koska ruoka on hyvää (:DD) ja on aivan mahtavaa testata erillaisia annoksia eri paikoissa. Olen oppinut syömään todella monta, ennestään 'hyi yök, en syö' -reagoinnin saaneita ruoka-aineita ja oon tosi iloinen siitä, että oon löytänyt semmoisen ihmisen, joka haluu jakaa tän harrastuksen mun kanssa! Ja koska mun Espanjanreissun yks pääsuunnitelmista oli pelkän sangrian nauttiminen, niin olihan se kannu otettava siihen taas ruokajuomaksi. Oli todella hauskaa huomata sangrian makuerot joka paikassa, missä käytiin. Eli koskaan et saanut samanmakuista sangriaa, mitä olit viime paikassa juonut. Oli tosi jännittävää aina maistella, että onko kyseessä nyt todella makeasta punaviinistä tehty, vai hiukan kitkerämmästä. Hedelmät myös vaihtuivat kannuittain, eli aina ei ollut pelkkiä appelsiineja, vaan joissain oli mukana vesimelonia, limeä ja jopa kanelitanko tuomassa makua. Antille maistui neljän juuston pizza ja itse nautiskelin kanafileen. Päivä oli ollut taas niin pitkä ja puuduttava, että kun päästiin kylläisinä takaisin hotellille, sammumisaika oli 0,01 sekuntia. Park Güell odotti seuraavana päivänä, ja unta oli pakko saada kaaliin jos meinasin taas jälleen kävellä 100km 12 tunnin aikana.