Friday, October 26, 2012

Art time travel

Aiemmilla Manchesterinreissuillani olen Imperial War Museumin lisäksi vieraillut pariin otteeseen Manchesterin luonnontieteellisessä museossa, joka on inhimillisen kävelymatkan päässä keskustasta ja kätkee sisäänsä kaikenlaista jännittävää. Tällä kertaa päätin kuitenkin täytettyjen ankkojen sijaan kokeilla jotain uutta ja ihmeellistä, ja suuntasin kulkuni aamupäivästä Mosley Streetiltä (heittämällä 10 minsan päästä hotellistani, kerroinko jo miten paljon rakastan Gardens Hotelin sijaintia?) löytyvään, kaksi eri rakennusta ja kolme kerrosta kattavaan Manchester Art Galleryyn. Ensikertalaiselle visiitti tarjosikin vaihtuvien näyttelyiden lisäksi koko museon edestä katseltavaa. Olen kasannut alle kuvia sellaisista teoksista/asioista, jotka herättivät erityisesti huomioni jollain tavalla.


Vähän vain haluaisin paijata

Pääsisäänkäynnin jälkeen heti toisesta kerroksesta löytyy tällä hetkellä kokoelma maalauksia, joissa kartoitetaan erilaisia ideaaleja mieheydestä ja naiseudesta kunkin aikakauden silmin. Näistä koomisin oli ehdottomasti Edward Matthew Wardin teos "Byron's Early Love, 'A Dream of Annesley Hall'" vuodelta 1856, jossa kuvataan Byronia haikailemassa naapurinsa Mary Chaworthin perään. Infopläjäyksen mukaan "Here he watches her dancing with her betrothed at a ball in her home, Annesley Hall, in 1805", mutta saa olla aika romantikko että näkee teoksessa nykypäivänä muuta kuin hikisen stalkkerin. Mielikuva on kahta hauskempi, jos on joutunut koskaan pakkotankkaamaan Byronia. Moi vaan muille englantilaisen filologian opiskelijoille jne


Näyttelysalit on jaoteltu kakkoskerroksessa karkeasti aikakausittain, mutta ihan hauskana yksityiskohtana teosten väliin on ripoteltu nykyaikaisempiakin kaikuja, kuten esimerkiksi alla: vuodelta 1765 peräisin oleva häämekko (vasemmalla) on saanut vastapainoksi vuonna 2010 valmistuneen Vivienne Westwoodin hääpuvun.

Marcus Stonelta löytyi muutama muukin teos, joiden yhteydessä mainittiin hänen jopa maneerisuuteen asti viety tapa kuvata nuoria neitoja ja miehiä kaihoisasti tuijottelemassa ikuisuuteen. Allaoleva on kuvauksineen kuitenkin ehdottomasti hauskin:



Two's Company, Three's None about 1892
Marcus Stone 1840-1921
Oil on panel

Stone produced so many nostalgic images of these Jane Austen-style lovers
that they became a subject of mockery.

One Royal Academy exhibition review read:
'If Mr Stone were as weary as we are of that still unwedded pair of lovers
whom he has so often painted in that garden they never leave,
his friends would subscribe money enough to start the young persons
in real life, so that they might be married and have done with it.'

In fact, Stone's paintings made very popular prints and sales of these
made him a wealthy man.

Tätä kutsuttaneen kai nykyaikana nimellä "Ja hän nauroi koko matkan pankkiin asti."





Kauden vaihtuvana päänäyttelynä oli tällä kertaa sarja nimeltä The First Cut, jossa eri taiteilijat ovat luoneet taidetta paperista. Mukaan on päässyt niin karttoja, seteleitä kuin ihan tavallistakin paperia kaikissa mahdollisissa eri muodoissa. Osa installaatioista oli todella kookkaita, joten kuviin asti niitä oli vaikea taltioida. Tuo kakkoskuvan iloiset luurangot taisi kuitenkin olla oma suosikkini.



Itselleni täysin uusi tuttavuus oli Adolphe Valette, ranskalainen impressionisti, jonka kuuluisimmat työt käsittelevät Manchesterin 1900-luvun alkupuolen maisemia. Teokset eivät ole aivan yhtä korostetun impressionistisia kuten tyylisuuntauksen työt impressionismin ollessa vahvimmillaan, mutta Valetten tapa tuoda esiin usvaisia pohjois-englantilaisia näkymiä on mielestäni todella kiehtova. Valette ilmeisesti opetti myös aikanaan Manchesterissa ja oli kovin pidetty oppilaittensa keskuudessa.


Leikeltyjen paperien ja vanhojen maalausten vastapainoksi näyttelyistä löytyy myös modernia taidetta, astiastokokoelmia, sekä oikeastaan aika lailla mitä nyt vaan voi taidegalleriaan tunkea. Monipuolisuus on ihan ilahduttavaa, sillä jokaiselle löytyy jotakin. Ja nimenomaan jokaiselle, sillä lapsiakaan ei ole unohdettu interaktiivisen gallerian puolella (jossa saattoi mm. pukeutua yhden taulun mukaisesti ja uudelleenelää dramaattisia hetkiä kallionkielekkeellä):


Tämä matkalaukkuinstallaatio kulki siis nimellä Wish You Were Where? ja siihen sai lisätä oman laukkutaginsa, kunhan vastasi ensin tähän yksinkertaiseen kysymykseen: jos voisit valita, missä haluaisit juuri nyt olla? Kaikkien noiden lippulappusten alla on myös erinäisten julkkisten kontribuuttaamia lappusia, ja matkalaukkujen vieressä oli lista näistä onnekkaista. Ja ennen kuin joku kysyy (okei ei kukaan kysy mutta voisi kysyä), niin joo oli siellä myös Hooky perheineen. En mä pääse siitä eroon ikinä apua

...Tottakai raapustin myös omani, joka alla:

Blaablaa oon sentimentaalinen apina mutta siinähän haastatte oikeuteen

Art Gallerystä löytyy myös erillinen Manchester Gallery osio, sillä missä muussa kaupungissa on takuuvarmasti joku hämmentävä näyttely, josta voi bongata osiin leikeltyjä The Smithsin levyjä tai Dave Haslamin saatesanat siitä, miten legendat synnyttävät uusia legendoja jotka synnyttävät uusia legendoja ja ... jotain? Löysin itseasiassa artikkelin, jossa kyseistä näyttelyä parjataan olan takaa, ja ehkä ihan syystä – en itsekään pahemmin ymmärtänyt mitä tekemistä millään oli minkään kanssa, mutta sain revittyä hupia 3 minuutin videohuoneesta, jossa The Smithsin Asleep soi The Smithsons -nimisten arkkitehtien rakennusten videomateriaalin päällä. Huvittavaa tämä oli tosin lähinnä siksi, että sama kappale soi toissailtana The Perks of Being a Wallflower -elokuvassa useaan otteeseen (se on päähenkilön lempikappale), joten jonkinlaisia kosmisia viestejä on selkeästi ilmassa. Tai juomavedessä. Tai jotain.




Tämä on taidetta

Viimeisenä muttei vähäisimpänä, tykkään aina älyttömästi kun vierailijat voivat kirjoitella terveisiään tai muuten jättää merkin visiitistään. Interaktiivisessa huoneessa esimerkiksi oli oma seinä lasten asetelma-piirustuksille, mutta näkyy kynän ja paperin pariin päätynyt muutama varttuneempikin yksilö:




Toisaalla taas kyseltiin, mitä kävijöille merkitsee olla britti, tai millaisia maahanmuuttokokemuksia heillä on. Beatles ja BBC:n nörttisarjat mainittiin yli kahdessa lapussa. Kuninkaalliset corgit saivat yhden maininnan.


Pikkuinen pää tuossa oikealla sanoo "I am Benedict"

Hienoja ovat myös palautelaput, joista oleellisin on tässä alla oleva Mollyn liuska:




Että sellasta tällä kertaa

Henkisen sivistyksen jälkeen päätinkin tehdä 180 asteen käännöksen ja sukeltaa Primarkin sokkeloisille käytäville ihmismeren sekaan. Olin karsinut aiemmasta listastani tavaroita, mutta sain silti kassalla käteeni noin £50 kokoisen kuitin. Jahas. No, puolustaudun sillä että ostin kolme (3) lahjaa, noin viidellätoista punnalla alusvaatteita ja sukkia, sekä muutenkin niin itkettävän käytännöllistä ja tylsää kamaa etten jaksanut edes kuvata niitä. Jopa aiemmin mainitsemani £4:n iltalaukku on täysin krumeluuriton, ja oikeuttaa olemassaolonsa vain kokonsa ja käytännöllisyytensä puolesta. Mutta hei! Löysin mä sieltä jotain hauskaakin, nimittäin miestenosastolta:


Nämä eivät päässeet kassalle asti (yllättäen), mutta siinä vaiheessa kun löydät itsesi Primarkin t-paidasta, tiedät onnistuneesi elämässä. Tai feilanneesi. Jotain sinnepäin kuitenkin. Eeeeeey sexy t-shirts

...Ja ok, ostin jotain Kivaakin, koska pakko. Se Shirokuma Cafeesta muistuttava pyjamasetti olikin vain £5, joten hommasin sen kaveriksi pehmeät ja siniset pingviinisukat. Suomessa sataa jo lunta, mulla on oikeus!! 


Primarkin jälkeen käväisinkin Tescon kautta ja päädyin hotellille syömään lounasta. Perussettien lisäksi ostin vihdoin punnalla kaksi Haribon Halloween-cupcakea, koska ei tällaista nyt voi vastustaa kukaan:

Okei, ehkä voi, mutta te oottekin outoja

Lounaan jälkeen pohdin lähtisinkö vielä Deansgatelle kirjanmetsästykseen, mutta väsymys voitti ja otin noin tunnin tehopäikkärit ennen tämäniltaista elokuvaelämystä. Looper-niminen scifiactiontrilleri kertoi aikamatkailusta ja palkkamurhaajista ja Bruce Willisistä ja Joseph Gordon-Levittistä, eikä ehkä laajentanut tajuntaani mutta ihan mukiinmenevä aivojenräjäyttelyrainahan tuo. Elokuvaan saatiin lisäjännitystä jo ensimetreillä, kun ilmeisesti muutama nuorisokansalainen kävi viskaamassa saliin hajupommin (...). En olisi edes tajunnut mistä on kyse (pommista aiheutui vain lievä kananmunan tuoksu, eli jotain tosi heikkoa rikkiä menossa mukana), mutta takanani istuva tyttö parkaisi oikein selventävästi että "A stink bomb! Those bastards!" Että joo.

Mielenkiintoiset hetket oli käsillä toisaalta myös jo hotellilla, sillä heräsin päiväuniltani viereisen huoneen ovenkolkutuksiin, jotka toistuivat omituisissa sarjoissa noin viidentoista sekunnin välein. Kävin vielä tarkastamassa, ettei kukaan omalla ovellani ole toiveikkaana koputtelemassa, mutta ei – tätä kesti noin kymmenisen minuuttia, ja aina välillä kuulin miehen huudahtavan "It's Louie, please!" kunnes huoneen asukki ilmestyi mitä ilmeisemmin käytävästä, ainakin naisääni ilmoitti käyneensä hakemassa itselleen pientä purtavaa ulkoa. Jännitysnäytelmä jatkui kuitenkin pian tämän jälkeen, kun ko. täti pisti kunnolla huudoksi. Ikävä kyllä en saanut dekryptattua riidasta kuin toistuvat "arsehole!" syytökset, mutta kovasti näytti tädillä juttua riittävän. Noh, ei meillä tuomita.

Huomenna on luvassa viimeinen päivä Manchesterissa, sillä sunnuntainen lentoni lähtee takaisin kohti Helsinki-Vantaata jo aamusta. Ajattelin käyttää sen kaivamalla vihdoin Tigerista ostamani kertakäyttökameran papereista, ja kuvaamalla kaikkia niitä itselle ikonisimpia paikkoja keskustan tietämillä. Voitteko uskoa, että olen ollut kaupungissa neljä päivää, enkä ole kertaakaan käynyt Haciendan luona? Tai ostanut mitään Burger Kingistä? Huomisen kunniaksi voisi ahtaa itseensä roskaruokaa ja tuhlata loput rahat kirjoihin, sekä itkeä loppuillan huoneessa kun mikään ei mahdu matkalaukkuun. No puen päälleni sitten kaikki vaatteet ja vuoraudun kirjoihin kuin The Wiren Omar vankilassa, ei tässä midistä. Onneksi täälläkin on jo viilennyt siihen malliin, etten saa ihan älytöntä kulttuurishokkia Turussa.

4 comments:

  1. Nyt säkin tiedät millasta on ku naapurit tappelee eikä saa edes selvää MISTÄ ne tappelee. Tuplasti perseestä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jotakuta aina haukutaan mut koskaan ei tiedä miks!

      Delete
  2. Hahaa, huutavat naapurit! Ärsyttävää aina vaan jos ei saa selvää, koska uteliaisuus.

    Penko-san-sukat ja -unihousut! Onnistunut päivä sulla, vaikka et vieläkään käynyt siellä Burger Kingissä. Tänään menet ja pyörit hotellille sieltä.

    Mr Stone oli oman ajansa Apple. Tuottaa samaa tuotetta joka vuosi ja naureskelee sitten kun aina vaan ostetaan. Pelisilmää ja ehkä taiteellistakin vähäsen. Ja uhuhu, lappu! :3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Eiku käyn Burger Kingistä hotellille ruokaa ja pyörin täällä lattialla cos that's how I roll! >:D Nyt löytyy lappuja taidegalleriasta, hoho

      Delete